Edellisessä osassa tapahtunutta: Sateenkaaren perhe kasvoi nelihenkiseksi, kun Ilona ja Salama saivat pojan, Jaffan. Kahden lapsen vanhempana oli raskasta, mutta kunnialla silti selvittiin. Perheen rahatilanne oli heikko, mutta koheni pikkuhiljaa ja elämänlaatu koheni samalla. Ilona pääsi viimein töihin äitiyslomien jälkeen ja nautti työstään palomiehenä täysin rinnoin. Salamakin eteni hyvää vauhtia tiedeurallaan. Ruska ja Jaffa kasvoivat, ja pelottavat mielikuvitusystävät valtasivat talon ja nostattivat minussa kylmiä väreitä.


---




Osa on hyvä aloittaa Salaman kierosilmäisyydellä... eli toisin sanoen syntymäpäivillä. Jostain syystä simini siirtyvät usein seuraavaan elämänvaiheeseensa silmät kauniisti kierossa. :D Mutta joka tapauksessa, nuoren aikuisen päivät saivat jäädä taakse, kun Salama siirtyi aikuisen elämänvaiheeseen.





Salama on edelleen komea sim, vaikka vanhentuminen teki hänestä paljon aikuisemman näköinen. Salama ei ollut ikääntymisestä moksiskaan, eipä se paljon hänen elämäänsä muuttanut. Korkeintaan Salama tunsi olevansa tasapainoisempi kuin ennen. Edes keski-iän kriisi ei päässyt yllättämään.





Ilonalle tilanne olikin mielenkiintoinen, koska Salama oli viimein samassa ikävaiheessa kuin hän, mutta Ilona oli jo kohta vanhenemassa vanhukseksi. He ehtisivät olla kuitenkin jonkin aikaa samaa ikäluokkaa.





Ilonan ja Salaman avioliitto oli ollut onnellinen ja tasainen. He olivat sopuinen pariskunta, jolla riitti rakkautta. Nämä simit on selvästi tarkoitettu toisilleen.





Syntymäpäiviä oli edessä lisää, sillä tuli Ruskan aika kasvaa teiniksi. Ruska vaikutti olevan innoissaan kasvusta, hänen maailmansa laajenisi kertaheitolla kun lapsuus jäisi taakse!





Koko perhe iloitsi Ruskan syntymäpäivistä, jopa mielikuvitusystävä liittyi huraahuutoihin, mutta oman mielenterveyteni takia en laita siitä kuvaa tähän...





Ruskasta kasvoi kaunis sim! Nuo silmät ovat ihanat, posket puolestaan vähän hassun pulleat, mutta usein lapsi- ja teinisimeillä on vähän kasvoissaan pyöreyttä joka vähenee aikuistuessa. :D

Ruskan uusi piirre: sikeäuninen

Okei, perheessä on nyt jo kolme sikeäunista simiä... Tämähän alkaa mennä "unettavaksi" tällä menolla. Jotain muita piirteitä välillä kiltti arpomisnappula, jookos?





Ruska sai jatkaa maalausharrastustaan, jonka aloitti lapsena. Totta puhuen hän ei ollut edes ehtinyt kovin paljoa maalata, koska läksyt, koulu ja muut asiat veivät hänen kaiken aikansa. Ja nyt teiniksi kasvettuaan Ruskaa odotti kuntoilun, sim fu -taitojen ja soittotaitojen kehittämisen aloittaminen, joten maalaus jää luultavasti aika vähälle.





Salama ihmetteli lastensa nopeaa kasvamista ja hämmästeli ajan kulua muutenkin. Vastahan hän oli muuttanut Twinbrookiin ja aloittanut elämänsä itsenäisenä nuorena miehenä. Ja nyt hänellä oli kaksi lasta, jotka olivat kohta molemmat teinejä ja siirtyivät hurjaa vauhtia kohti omaa aikuistumistaan! Salamaa hymyilytti kun hän kuvitteli Ruskan ja Jaffan aikuisina. Molemmista tulisi varmasti hienoja simejä, niin mahtavia lapsia he olivat.





Salama sai kuitenkin laskeutua takaisin maanpinnalle hetkeksi saadessaan muistutuksen lasten kasvun ikävästä puolesta. Nimittäin joku oli virittänyt pönttöön ansan...







"YÖKH! HEM- KUKA TÄMÄN TEKI?!" Salama huusi vessassa. Pahantekijä kikatti ja ryntäsi sitten pois paikalta ettei jäisi kiinni.





Nyt kun Ruska oli kasvanut teiniksi, alkoi auton ajamisen harjoittelu. Ilona ja Salama puristivat rystyset valkoisina penkkiä kun Ruska opetteli kieli keskellä suuta, mikä polkimista oli kaasu, mikä jarru ja mikä kytkin. Noh, kaikki selvisivät kuitenkin ensimmäisestä harjoituskerrasta ehjänä ja Ruskakin edistyi jo yhden pisteen verran ajotaidoissaan.





Ilona ei näyttänyt ikinä kyllästyvän harrastukseensa. Nyt hänellä oli vielä toinen hyvä syy kohottaa kuntoaan, kun työssä hyvä kunto oli eduksi. Ilona olikin edennyt hurjaa vauhtia palomiesuralla ja perhe tienasi jo aika mukavasti. Palomieskeikoista kun tienasi yllättävän hyvin, tuhannesta yli kahteen tuhanteen simoleonia. Se on aika paljon yhden päivän palkaksi!





Jaffa ja Ruska pärjäsivät erinomaisesti koulussa, mutta Ilona ja Salama edelleen auttoivat heitä silloin tällöin kun läksyjä oli paljon. Näin läksyt tulivat nopeammin valmiiksi ja vanhemmat saivat samalla vaihdettua vähän kuulumisia lastensa kanssa.





Teiniksi kasvaminen toi mukanaan uusia vapauksia, mutta myös vastuuta. Yksi asia näistä oli ruoanlaitto. Salama ja Ilona kannustivat Ruskaa opettelemaan tekemään itse ruokaa, vaikka välillä he hoitivatkin päivällisen edelleen pöytään. Ruskasta oli mukava kokeilla taitojaan keittiössä. Hän teki juuri ensimmäistä juustopastaansa hymy huulilla kun...





... ruoka arvatenkin leimahti liekkeihin! Ruska alkoi huutaa kurkkusuorana ja Ilona juoksi urhoollisesti sammuttamaan heti palon. Tällaisten tilanteiden kannalta oli aikamoinen etu, että taloudesta löytyy palomies. :D





Koska pasta paloi syömäkelvottomaksi, Ruskan ei auttanut muuta kuin alkaa tehdä uutta illallista itselleen. Tällä kertaa hän päätti pelata varman päälle ja valmistaa salaattia. Sen kanssa hän ei ainakaan voisi tunaroida jos vaan muistaisi olla varovainen veitsen kanssa!





Näyttävätkö simit todella yleensä noin innokkailta vanhentuessaan vanhuksiksi? No, Ilona on ainakin nimensä veroisesti iloinen vanhenemisestaan. Palomies-kollegakin oli nähtävästi todistamassa Ilonan syntymäpäivää.





Tällainen vanhus tuli Ilonasta, nätti hän on edelleen, mutta eipä taida ketään simiä vanhuus erityisesti kaunistaa? Elämäniloinen tämä sim on kuitenkin edelleen, ja vauhti ei todellakaan hidastunut vanhentumisen myötä. Päin vastoin, ilmeisesti jonkin bugin takia Ilonalla on tapana juosta koko ajan joka paikkaan... Että se siitä vanhasta ja raihnaisesta, ei päde tämän simin kohdalla.





Ja taas synttäreitä! Voi hyvä ihme näiden synttäreiden määrää, köh. Noh, katsotaanpa millainen teini Jaffasta varttui.





Voisi jälleen sanoa vau, nimittäin Jaffa ei ole lainkaan hassumman näköinen teini, todella suloinen ja symppis teinipoika!

Jaffan uusi piirre: ujo





Jaffa oli jostain syystä säilynyt tuttavallisissa väleissä lastenhoitajansa kanssa, vaikka nämä eivät olleet olleet missään tekemisissä sen jälkeen kun Ruusa ei ollut enää käynyt hoitamassa Jaffaa ja Ruskaa. Jaffan ja Ruusan ei tarvinut jutustella kauaa, kun heistä tuli jo ystävät.





Mutta kas kummaa, pian keskustelu siirtyi uusille ulottuvuuksille. Ruusa ja Jaffa flirttailivat avoimesti keskenään. Pakosti herää kysymys, onko tämä jollain tapaa häiriintynyttä? Ruusa on hoitanut Jaffaa kun tämä on ollut pieni, ja nyt he lirkuttelevat toisilleen. o_O Mutta koska Jaffa näytti kovasti pitävän Ruusasta, "menkööt", minä ajattelin.





Pian vaihdettiinkin ensisuudelma. Tilanne olisi ehkä romanttinen, mutta minua väkisin huvittaa nuo Jaffan töröllä olevat huulet... : D





Jaffa pyysi Ruusaa tyttöystäväkseen, ja tyttö suostui sydän pamppaillen. Jaffa oli niin söpö ja ihana, eihän Ruusa olisi voinut kieltäytyä.





Jaffa on kieltämättä söpö ja ihana, mutta myös välillä todella outo, kiitos sekopää-piirteensä. Ei riittänyt että Jaffa valitsi vaatteensa aivan jonkin muun kuin tilanteen sopivuuden perusteella, sen lisäksi hän muun muassa puhui itsekseen outoja ja jopa kuristi (?) itseään kuten tässä kuvassa... Noh, eikö meissä kaikissa ole oudot puolemme?





Ruska ja Ilona olivat tulleet läheisiksi ja heillä oli mitä ihanteellisin äiti-tytär-suhde. Joskus Ilona oli ehkä lepsukin lastensa suhteen ja näille enemmän kaveri kuin äiti. Mutta hyvin näyttivät silti Ruska ja Jaffa kasvaneen, eivät he olleet mitään hemmoteltuja kauhukakaroita, päin vastoin.







Oli Jaffan vuoro sytyttää tulipalo. Ilona oli ainakin iloinen kun pääsi taas sammuttamaan paloa, muut perheen jäsenet eivät yllättäen olleet yhtä iloisia...





Tättärää, tuli tanssiaisten aika! Sinne Jaffa päätti soveliaasti pukeutua arkivaatteisiin, dough. Tytöt olivat arvatenkin vetäneet ykköset päälleen. Ruskalla ei ollut paria tanssiasiin, ja se hieman harmitti häntä. Jaffa vei arvatenkin tyttöystävänsä Ruusan, ja Ruska oli hieman kateellinen, kun pikkuveli oli löytänyt deitin niin helposti juuri ennen tanssiaispäivää.





Koululle mentiin asiaankuuluvasti komealla limusiinilla!





Tanssiaiset jatkuivat pitkään iltamyöhään ja illan aikana ehti sattua ja tapahtua. Ruska kruunattiin tanssiasten kunigattareksi ja Jaffa kuninkaaksi, yllätys. :D Molemmilla nuorilla oli hauskaa ja ikimuistoista. Jaffa ja Ruusa nauttivat illasta täysin siemauksin.

Mutta illan aikana sattui jotain hyvin yllättävää, mitä en osannut yhtään odottaa. Illan aikana tanssiaisiin liittyen tuli monta ilmoitusta, joiden joukossa oli yksi, joka kertoi Ruskan ystävän, Vanamon, kertoneen ihailevansa Ruskaa. Noh, enpä ollut asiasta moksiskaan, kunnes Ruska tuli kotiin ja satuin vilkaisemaan hänen ihmissuhde-tietojaan. Ja upsista keikkaa, Ruska oli ihastunut ystäväänsä, ja ystävä häneen! Minulla ei ollut tällaisia suunnitelmia Ruskan varalle, mutta päätin antaa tilanteen kehittyä ja mennä omalla painollaan.





Ruska saapui kotiin tanssiaisista väsyneenä mutta onnellisena. Silti ennen kaikkea hän oli hämmentynyt. Mitä oli juuri tapahtunut? Vanamo, johon Ruska oli tutustunut koulussa, oli tullut hänen luokseen ja kertonut ihailevansa Ruskaa syvästi. Ruska oli hämmästynyt ja punastunut tytön sanoja, mutta huomasi silti sydämensä läpättävän oudon nopeasti.

"Entä jos... entä jos minä olenkin aina pitänyt tytöistä? En ole koskaan ihastunut yhteenkään poikaan nyt kun ajattelen." Ruska mietti aivot raksuttaen. Ruska päätti nähdä Vanamon seuraavana päivänä ja kysyä, mitä nyt tapahtuisi. Tulisiko heistä todella pari, vai olivatko Vanamon puheet vain tanssiasiin jäävä salaisuus?





Ruska meni seuraavana aamupäivänä hermostuneena sovittuun tapaamispaikkaan. Vanamo saapui pian, ja tervehti Ruskaa hymyillen. Ruska vastasi tervehdykseen kiusaantuneesti, ja Vanamo huomasi tämän.

"Oletko sinä hämmentynyt siitä mitä sanoin eilen...?" Vanamo kysyi.

"Noo... En voi kieltää etten olisi. En oikein tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu, kun. Siis, minäkin pidän sinusta, mutta en ole koskaan ajatellut, että... että..."

"Että pitäisitkin tytöstä?" Vanamo kysyi niin ällistyttävän suorasukaisesti, että Ruska hämmästyi tytön rohkeutta.

"Niin..." Ruska sanoi varpaitaan vilkuillen.

"Minä pidän sinusta todella Ruska, ja jos sinä pidät minusta, haluaisin todella tutustua sinuun ja olla kanssasi. Jos et kuitenkaan halua olla kanssani, ymmärrän." Vanamo sanoi, ja näytti sitten itsekin vähän hermostuneelta.

Ruska mietti hetken ja keräsi sitten rohkeutensa.





"Kyllä minä luulen että haluaisin katsoa, mihin tämä menee. Minä taidan... olla ihastunut sinuun myös, vaikken sitä heti tajunnutkaan."

Vanamon kasvot sulivat hymyyn, kun Ruska ei torjunut hänen tunteitaan. Ruska oli silti edelleen päästään pyörällä. Hän ei koskaan ollut ajatellut olevansa homoseksuaali, ja nyt kaikki tapahtui niin nopeasti.





Ruska hengitti syvään ja päätti unohtaa liian kontrollin. Mikä olisi pahinta mitä tästä voisi seurata? Niinpä Ruska katsoi Vanamoa syvälle silmiin ja suuteli tätä hellästi.





Jonkin ajan päästä hellyydenosoitukset eivät tuntuneet enää niin oudoilta, ja Ruska huomasi nauttivansa Vanamon läheisyydestä. Tytöt eivät kuitenkaan huomanneet, että eräs heidän luokkalaisensa poika oli sattunut samaan paikkaan ja katseli tyttöjä uteliaasti.





Poika katsoi hieman oudosti Ruskaa ja Vanamoa kulkiessaan heidän ohitseen.

"Mitä tuhlausta... Kaksi noin nättiä tyttöä pois meidän markkinoilta." poika taisi miettiä. :D





Ruska ja Vanamo eivät kuitenkaan poikaa edes huomanneet, koska he olivat juuri sopineet alkaneensa tapailla. Seurustelusuhde sinetöitiin suudelmalla.





Vanamo ja Ruska jatkoivat hengailemista pitkään iltapäivään, ja heillä oli hauskaa yhdessä. Ruska säkenöi onnesta koko päivän, vaikka vähän pelkäsikin miten perhe reagoisi siihen, että Ruska alkoi seurustella tytön kanssa. Ruskan mahaa kouraisi kun hän muisti, että jos hän jatkaisi yhdessä Vanamon kanssa, hänestä ei voisi tulla perijää. Ruska päätti kuitenkin unohtaa moisen synkän ajatuksen ja keskittyä nauttimaan siitä mitä oli nyt. Eihän hän edes tiennyt halusiko perijäksi, turha sitä olisi vielä murehtia.





Perheen rahatilanne alkoi olla valoisampi, ja niinpä perheellä oli jo varaa rakentaa olohuone. Olohuone oli vielä aika pieni, mutta perhe oli silti tyytyväinen. Televisio oli myös mukava lisä perheelle.





Mutta mikä siellä tv:ssä on noin pelottavaa, Salama?





Ööm... Apina...?





Vaara taisi mennä ohi...

Jaffa ja Salama ovat tässä kuvassa niin ilmetyt isä ja poika, vaikka Jaffa on kylläkin perinyt paljon äitinsä piirteitä.





Kiireinen elämäntilanne oli helpottanut kummasti kun lapset kasvoivat teineiksi ja oppivat pitämään huolta itsestään. Salama saattoi taas nauttia enemmän vapaasta ja arjen pienistä rauhallisista hetkistä. Tällä kertaa Salama oli hiippaillut syömään aiemmin leipomiansa keksejä keskellä yötä. Salama hihitteli itsekseen keittiössä kun mietti, millaisen saarnan hän olisi pitänyt Ruskalle tai Jaffalle yösyöpöttelystä. Mutta aikuisena on kiva olla, kun voi elää miten huvittaa eikä kukaan voi pahemmin moittia, vaimo ehkä tosin, mutta Ilonakin nukkui makuuhuoneessa onnellisen tietämättömänä.

"Että elämä on mukavaa"! Salama mietti hiljaa mielessään ja hymyili lähtiessään nukkumaan.





Suuri kiitos vielä anisdwellingille, joka vinkkasi minulle bloggerin kommenteissa, että sim fu -harjoitteluesineet voi saada koodilla omalle tontilleen. Nyt voin kehittää toisen sukupolven sim fu -taitoja Awesomesauce -haasteen ohjeiden mukaisesti vaikken saakaan simejä Kiinaan. :) Jei!





Näiden kahden aiheuttamat tulipalot saivat minut jo vähän varpailleen... Tällä kertaa kumpikaan ei kuitenkaan sytyttänyt tulipaloa.






Mutta sitten Salama päätti kantaa kortensa kekoon. Kiitos Salama.





Mutta mitä ihmettä?! Hella on kai jo kyllästynyt syttymään tuleen koska se sammui itsestään.





Palomies kuitenkin riensi paikalle, katsoi Salamaa, sitten sammunutta hellaa ja alkoi karjua.

"MIKÄ KIROTTU TALO TÄMÄ ON?! Aina kun tulen tänne, tulipalo on jo sammunut, OTAN LOPARIT!"

Salama katsoi hieman pelokkaana hermorauniota palomiestä, joka lampsi pois ja pamautti oven perässään.

"Toivottavasti meillä ei enää syty tulipaloja..." Salama mietti ja katseli ikkunasta kun palomies ryntäsi autolle ja liikkeelle lähtiessään kaasutti niin että nurmikot saivat kyytiä.

---

No niin, neljäs osa on saatu julki. Kirjoitin tämän vähän lyhyesti, kun toinen ranteeni on ollut rasittunut ja en uskalla sitä kauheasti väsyttää. Mutta kertokaa mielipiteitänne osasta! :)

Seuraavassa osassa selviää, miten käy Ruskan ja Vanamon romanssille, millaisia aikuisia varttuu perheen kahdesta teinistä, ja kumpi heistä valitaan perijäksi!

Hyvää viikonloppua toivottaa,

 - Simskatti :)